torstai 24. tammikuuta 2013

Käsityön ilta päiväkodissa

Käsityön iltaa vietimme 09.01, Suviniityn päiväkodissa. Paimion käsityökeskuksen
neuvoja Tuija Muntola oli paikalla kertomassa käsityövinkkejä. Illan aikana pääsimme tutustumaan myös päiväkodin uuteen osaan.

Ihastelimme käsityön suurta kekseliäisyyttä ja saimme myös itse kokea toteuttamisen iloa.
Ihania ideoita joita voimme vuonna 2013 toteuttaa!






Joulun tunnelmaa

Joulujuhlaa vietimme Sauvon museolla 9.12. Saimme nauttia vanhan talon tunnelmaa jouluisissa merkeissä. Joulunmakuja ja joululauluja. Yhdessä oloa.

Joulujuhlassa museolla muistettiin Saarisen Sirkkaa ja Peltolan Kyllikkiä 80v päivän johdosta sekä Sirkalle annettiin kultainen vuosimerkki 50v jäsenyydestä. Erikoisneuvoja Pia Niemonen jakoi joulujuhlassa II-taitoavaimen kuudelle martalle tunnustukseksi suoritetuista opinnoista.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Tervetuloa Marttailemaan myös vuonna 2013.


Illanistujais-herkkuja

Ruokakurssi Illanistujaisten-herkut yläasteen opetuskeittiössä 15.11.
Kurssin ohjaajana erikoisneuvoja Pia Niemonen Varsinais-Suomen Martoista.

Maukkaita makuja ja herkkuja. Uusien oppien iloa! 



Mankeli matonpesupaikalla!

Saimme mankelin matonpesupaikalle!!!
Mankelin tarpeellisuudesta matonpesupaikalle oli jo vuosia puhuttu ja siitä oli oltu kuntaankin monesti yhteydessä jopa kansalaisadressi ( marttojen keräämä sekin) oli toimitettu päättäjille. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut... Kesällä 2011 vietimme Martanpäivää museolla ja asia tuli taas esiin joten selviteltiin tuon kokouksen jälkeen mm. mankelin hintaa. Tiedotettiin kuntaa hinnasta ja ehdotimme sen hankkimista. Kunta koki mankelin hankkimisen järkeväksi ja mankeli lisättiin "budjettiin" ja niin se lopulta viime keväänä 2012 ilmestyi matonpesupaikalle. 

Me Martat saimme muutosta aikaan!






Sastamalan retki

 Sastamalan retki 27.10.2012 - opastettu kierros Tyrvään Pyhän Olavin Kirkossa, Äetsässä kävimme Anneli Keinosen tekstiiliateljeessa sekä Nahkapaja Eliisamarjaanassa. Ruokailu Huittisissa, Wanhassa Pappilassa. Paluumatkalla pysähdyimme Vanhan tavaran kauppa Illansuuhun. 

Mukava retki mukavassa seurassa. Uusia kokemuksia ja kauniita paikkoja. Retken lumoa!



Muisteloa ja muotia

Tuo ilta 18.10. vietettiin Piikkiössä.
" Saarivuoren " Sirpa (Muotiliike Saarivuori Salosta) oli kutsunut meidät kotiinsa Piikkiöön muistelemaan Laaksosen Sirkka-Liisaa sekä kuuntelemaan runoja. Illan lopuksi saimme vielä tutustua syksyn muotiin. Tapahtuma oli kaikkien Sauvon marttayhdistysten yhteinen.