tiistai 16. lokakuuta 2012

Aiju von Schöneman johdatti Martat aterialle

Sauvon marttayhdistykset juhlistivat syksyn pimeneviä iltoja kutsumalla legendaarisen oppaan Aiju von Schönemanin Sauvon kirkkoon luennoimaan raamatullisista ruuista. Illan päätteeksi nautittiin srk-talolla raamatullista iltapalaa musiikin ja nukketeatteri esityksen lomassa. Ateria maistui herkulliselta ja trendikkäältä.





Hyvinvointia Turussa

Syyskuun lopussa Sauvon kirkonkylän Martat pääsivät hemmottetteluun. Käytiin Turun TYA:ssa. Tarjolla oli kosmetologihoitoja ja hierontaa.



Kalan käsittelyä syksyn alussa


Tätä toivottiin ja se toteutui! Jouko ja Jouni opettivat 11.9 miten kalaa käsitellään ja miten saadaan siistejä fileitä niin ahvenesta kuin hauestakin. Nyt vaan kalaan!



torstai 4. lokakuuta 2012

Loistokasta kasvua

Kevään kylvöstä kasvoi tällainen kaunokainen, päivänsäde.


Sienipäivä 16.9.2012

Sienipäivän satoa!

Vietimme koko perheen sienipäivää Ruonan yhteistalolla. Paikalla oli sieniasiantuntija, keruutuotetarkastaja Karoliina Kirvelä. Tapahtuman järjesti kaikki Sauvon Marttayhdistykset yhdessä Paimio-Sauvo 4H:n kanssa.


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

 

Toimintakalenteri syksy 2012

Sauvon Kirkonkylän Martat Ry

Marttailloissa kahviraha 2€ ja arpa 1€

Syyskuu

Ti 11.9. Kalan käsittely-ilta klo 18.00 Raija Högmanderin luona Havutie 4. Illan aikana saamme opastusta mm. kalan fileeraamiseen

Su 16.9. klo 10 – 15 Koko perheen sienipäivä Ruonan yhteistalolla, Ruonantie 376 .Paikalla sieniasiantuntija, keruutuotetarkastaja Karoliina Kirvelä. Tapahtuman järjestää kaikki Sauvon Marttayhdistykset yhdessä Paimion – Sauvon 4H:n kanssa.

To 20.9. klo 18.00 Hyvinvointi-ilta Turussa TYA:ssa Maariank.2. Illan aikana mahdollisuus kosmetologihoitoihin tai hierontoihin. Ilmoittautumiset Paulalle 14.9. mennessä p.0500 825310

Lähtö Sauvon torilta kimppakyydein klo 17.15.

Lokakuu

Ke 3.10. klo 18.00 Aiju von Schöneman luennoi Sauvon kirkossa aiheesta Raamatulliset ruoat. Luennon jälkeen siirrytään seurakuntatalolle nauttimaan Raamatulliset ruoat -iltapalaa. Ohjelmassa on myös musiikkiesityksiä. Tilaisuuden järjestäjinä kaikki Sauvon Marttayhdistykset.. Tervetuloa!

To 11.10. klo 18.00 ”Terve keho - Hyvä mieli” –teemailta Op:n kerhohuone Viljontie 1.  Katja Laine ja Ulla Paassilta Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksestä  vastaavat  illan ohjelmasta, joka sisältää asiaa aivoterveydestä sekä monenlaista mielekästä toimintaa aivoille ja käsille.

La 27.10. Sastamalan retki - opastettu kierros Tyrvään Pyhän Olavin Kirkossa, Äetsässä  käymme Anneli Keinosen tekstiiliateljeessa sekä  Nahkapaja Eliisamarjaanassa. Ruoakailu Huittisissa, Wanhassa Pappilassa. Paluumatkalla pysähdymme Vanhan tavaran kauppa Illansuuhun .Lähtö klo 8.00 Sauvon tori, paluu n.klo 18.00. Ilmoittautumiset Marjulle 19.10. mennessä p.0500 710114

Marraskuu

To 15.11. klo 18.00 ruokakurssi  Illanistujaisten-herkut yläasteen opetuskeittiössä ( käynti Säätiöntien puolelta). Kurssin ohjaana erikoisneuvoja Pia Niemonen Varsinais-Suomen Martoista.

To 29.11. klo 18.00 Askartelu-ilta Puuhausissa Sauvontie 1. Illan aikana voit tehdä jouluisia askarteluja kolmessa eri työpajassa. Varaa mukaasi pieni tarvikemaksu.

Joulukuu

Su 9.12. Joulujuhla  Sauvon museolla

Tammikuu v.2013

Ke 9.1. klo 18.00 Käsityön ilta Suviniityn päiväkodissa Museotie 1

 

Toivotan antoisaa marttasyksyä kaikille ja tervetuloa mukaan toimintaamme niin uudet kuin vanhatkin jäsenet!

 

Marju Aaltonen pj. 0500 710114


 

Muista tutustua myös piirin tapahtumiin ja kursseihin osoitteessa www.martat.fi

 

Seuraa ilmoittelua Kunnallislehden  yhdistyspalstalla n.2 viikkoa ennen tilaisuutta ja muistutus vielä samalla viikolla.

Ajankohtaiset tapahtumat, kuvia ja tietoa toiminnastamme löydät myös kotisivuiltamme osoitteesta  www.kirkonkylanmartat.blogspot.com

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kaislaa ja solmuja

Seitsemäs heinäkuuta kokoonnuttiin Aaltosen Marjun mökille saunomisen ja uimisen merkeissä. Pienen kädentaitohetken järjesti Satuhilkka, joka toi tullessaan ideoita siihen, kuinka omista nurkista voi löytää materiaalit merihenkiseen kattauskoristeeseen tai esimerkiksi solmutauluun, jonka voi askarrella vanhasta harmaantuneesta laudan pätkästä, kauhtuneesta nyöristä ja ruostuneista nauloista. Aikaansaannoksiakin syntyi, kunhan ensin selvittiin vaikeaksi osoittautuneesta solmutehtävästä. Satuhilkka kiittää Marjua kutsusta ja siitä, että pääsi jakamaan omaa nyhjää tyhjästä ajatustaan muillekin.











tiistai 10. heinäkuuta 2012

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Töppösjuhlat

Jälleen saatiin jakaa pienen pieniä sukkia pienen pienille lapsille. 
Iloa ja hymyä mahtui mukavaan hetkeen.





keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kevät koitti!

Kokoonnuimme Eila Katajaisen luona torstaina 22.3. viljelemään ja tutustumaan yrtteihin. Kevättä ikkunalaudalle itse kylväen. Tässä kuvia illan kylvöstä.







 Ja tuotoksista jotka ovat jo kauniisti kasvaneet.


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Hyvinvointipäivä Sauvon koulukeskuksessa 15.4 klo 10 - 14!

Martat paikalla Sauvon naisvoimistelijat ry:n järjestämässä hyvinvointipäivässä! Kaikki mukaan iloisin ja reippain mielin iästä riippumatta!


tiistai 14. helmikuuta 2012

Torkkupeittojen matka

Sauvon Martat luovuttivat palvelukeskuksen vanhuksille torkkupeittoja tiistaina 7.2. Peitot ovat osa Marttojen maailmanennätyspeitteeseen lähetetyistä torkkupeitteistä.
Paikalla palvelukeskuksessa olivat edustajat kustakin Sauvon Marttayhdistyksestä. Tunnelma tilaisuudessa oli erittäin lämmin ja iloinen.






keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Uusi vuosi 2012

Tiedoksi Sauvon Kirkonkylän Martoille piirimme vuoden 2012 suunnitellut kurssit! Pääset katsomaan ne tästä.